maanantai 24. joulukuuta 2012

Lahjasaalis

Oon ollut erityisen kiltti tänä vuonna 
sillä sain ihan äärettömän mahtavia lahjoja. 
Toisaalta kunnia onnistuneista lahjoista 
taitaa kuulua kuitenkin niiden antajille ;)

Mieheni oli sitten ostanut minulle tabletin, Nexus7:n.
Tykkään kovasti uudesta lelustani 
ja herra pääsi yllättämään täysin.
Pyysin lähinnä asioita kuten esim. suklaa, punaviini, 
sänkymme korjaaminen, tupakoinnin lopettaminen jne.

Tyttöset saivat sopivasti leluja ja muuta hyödyllistä.
Pieni poika sai toivotusti vauvaleluja ja vaatteita.
Poju sai myös Marimekon Bo Boo-kuosisen 
vauvapeiton sekä Ti-ti Nalle-peiton.

Ynnäilin, että noita vauvapeittoja 
taitaa olla meillä about viisi,
mutta nehän on niin ihania 
ettei niitä voi olla liikaa, eihän?
Täytyy joskus tehdä postaus ihan vaan vauvapeitoista. Thihi.

Kiitos kaikille lahjojille <3

Kaikki lahjat olivat poikkeuksetta ihania 
mutta tässä muutama erityisen syvälle 
sydämeen uponnut item:


Niiiin, se on tosiaan keraaminen lusikka.
By Marimekko.
Maailman mahtavin lusikka.
Olen superrakastunut.



Mummoni oli kaivanut jostain vanhoja neuleohjeita.
Nää on niin huikeita, vuodelta 1950.
Näytin just tältä :O kun nostin nämä lahjapussista.


Kahdelle vanhimmalle pikkutirppanalle reinot,
entiset on kulutettu jo puhki.


Toive, joka toteutui.
Mustat Hai Frost -saappaat talveksi.
Vertailun vuoksi punainen normaali Hai-saapas toisessa.
Lyhyesti: Frostit on lämpimämmät.
Toivottavasti tarkenen niissä koko talven!


Perheeseemme kotiutui neljät Lovikkaat.
Alimmaiset tyttärieni, ylhäällä minun ja pienen poikani.
Isi ei saanut mutta ei se ehkä tämän tyylisiä pitäisikään :)


Tapasin tämän kaunottaren joskus alkusyksystä
Onneksi äiti oli mukana ja pisti ihastumiseni merkille.
Arvatkaas mikä tässä niin viehättää?
Se näyttää ihan neulepintaiselta! Plus se on ihanan iso.
Mulla on muutenkin joku juttu mukeihin.


 Rauhallista joulupyhien jatkoa!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulupukinpaja failed.

Voihan pyllerö.

Mun piti neuloa kaikille tutuille ja vähän tuntemattomillekin sukkia joululahjaksi, mutta toteutus meni pipariksi ja pahasti. Syynä ajanpuute, liika innokkuus päästä seuraavaan sukkamalliin (parittomia sukkia kyllä löytyy..) ja välillä vähän keskittymisen puutekin. Mutta toisaalta, jatkossa kivempi neuloa niin ettei olekaan mitään deadlinea.

Tässä muutamia juttuja mitä kuitenkin olen saanut aikaan:


Ystävälle Vaasaa kohti lähtee tämä 
Novitan Crystalista neulottu kaulaliina. 
Hurjan söpö lanka ja neulominen ainaoikealla oli iisiä.


 No joo, tämä on kesken vielä. 
Mutta kovaa tohinaa neulon ja aion saada 
valmiiksi ennen aattoa!
Sukan varsi sekoitus Novitan 7 veljeksen Grafiittia (044) 
ja Polkkaa puna-oranssi-harmaata (828).


Isi saa varpaitaan lämmittämään nämä 
7 veljeksen turkoosista Polkasta neulotut perussukat.
Toisesta sukasta tuli kylläkin aavistuksen 
lyhyempi kuin toisesta. 
Hups.


Tämmöinen ilmestyi postista toissapäivänä!
Ihana mummoni, neulomisidolini, 
lahjoi minua Novitan vuosikerralla.
Osui ja upposi <3

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Rakas Joulupukki


Rakas Joulupukki,

tänä vuonna olemme olleet tosi kilttejä.
Haluamme aina kaiken ja mielellään heti,
joten meillä paljon jo onkin.


5-vuotias toivoo:
- Sylvanian Families maaoravaperhettä
- Finlaysonin Elefantti-pussilakanasetti lasten koossa

3-vuotias toivoo:
- Sylvanian Families nalleperhettä
- Petshop-öpöjä
- Finlaysonin Elefantti-pussilakanasetti lasten koossa
- Ikean Minnen-sänky

Pikkuherra toivoo:
- Sophie the Giraffe -lelua
- kaikkia kivoja imeskeltäviä vauvaleluja

Äiti toivoo:
- lapsille yhteisenä lahjakortti Kimperistoreen tai Caacabaanaan
- muutama syvä lautanen Arabia 24H valkoisena tai Tuokio-kuosilla
- hyvää punaviiniä
- sukkia

Isi toivoo:
- sukkia ja boksereita
- lahjakortti jonnekin vaateliikkeeseen
- isoa soppakattilaa, ISOA!
- haudutuskattilaa
- pataa
- Tupperin kapustoja


Okei, osa isin toiveista on ehkä naamioituja äidin toiveita :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Heissan.

Nyt kun oon vihdoin saanut jotain sisältöä elämään, niin kokeillaan onnistuuko bloggaaminen. Edelliset yritykset ovat hieman kuihtuneet kasaan.

Pieni, sopivan anonyymi esittely lienee paikallaan alkuun. 
On niin monta lokeroa, johon minut voisi lajitella. Tässä tärkeimmät:

Nuorehko kolmen lapsen äiti. 
Kauneudenhoitoalan ammattilainen ja yrittäjä, 
tosin keksin itselleni uuden urahaaveen vähintäänkin joka kevät.

Rakastan musiikkia,
nörttäilyä, 
roller derbyä,
kahvia ja muita herkkuja.

Pahimpia (turhia) rahanreikiä ovat lastenvaatteet ja sisustus.

Rakastan neulomista. 
Se onkin uusin rakkauteni 
ja siihen tämä blogi tulee pääasiassa keskittymään.

Kysyisin teiltä alkuun yleistä mielipidettä/toivetta bloggailusta: 
tykkäättekö enemmän kuvablogeista joissa jutut on lyhyitä ja ytimekkäistä, tekstiblogeista, vai molempia sopivassa suhteessa?