torstai 31. tammikuuta 2013

Sammaloitunut kivi


Tämmöiset raitasukat syntyivät itselle.
Harmaat 7veljestä ja vihreät äitini värjäämää 
mitälie-lankaa 90-luvun loppupuolelta.

Ajattelin että oispa vänkää, jos varren raidat menisivät
eri tahdissa mutta lopputulos onkin se, 
että ne näyttävät eripituisilta!
Tarkoitus oli tehdä ihan koko sukka näin 
mutta kantapään kohdalla jostain syystä unohdin sen 
ja täten jalkateristä tulikin samanlaiset. 
Ohutta raitaa oli kiva neuloa,
paksumpikin meni joutuisasti.

"Design" on omaa mutta let's face it: 
ihan simppelit raitasukathan nämä on, nothing fancy :D

Etsiskelen vielä sitä toimivinta joustoneuletta,
tässä meni 2o 2n -systeemillä enkä tykkää siitä, 
ainakaan näin paksun langan kohdalla.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Novitan kevättä

Aika herkkuja <3 Vasemmassa reunassa nuo Usvat on puikoille 5-6, oisko ehdotuksia mitä niistä vois tehdä? Ehkä lapsukaisille jotain. Ihan perus kaulahuivit ja pipot on käyny mielessä mutta en tiiä onko meillä just nyt kuitenkaan tarvetta. En malta odottaa että pääsen näihin käsiksi!

Tällä hetkellä puikoilla raitasukat, joihin olen käyttänyt kasviväreillä äitini värjäämiä vihersävyisiä lankoja ja harmaita 7veikan sävyjä. Hillityt ja metsäiset sävyt, tulee mieleen ihan sammaloitunut kivi :) Ne sukat taitaa jäädä itselle joten kuvaa luvassa muutaman päivän sisällä! Yksi sukka valmis ja toinen kantapään kohdalla menossa.


torstai 24. tammikuuta 2013

Katastrofi.

Muutamat kirosanat olen tässä päästänyt jälkiviisauksissani että ehkäpä Cookie A:n sukkamallit on mulle vielä pikkasen liian haastavia. Katsokaa nyt miten kaunista pitsikuvioo oon saanut aikaiseksi - not. Olen kahden vaiheilla: kyllä tästä sukka tulee vaikka omaan jalkaan, vähän räpöstys kylläkin. Epäilen vaan kovasti että kehtaanko neuloa tälle sitten paria. Pannahinen vieköön!



Ps. Noro-sukat on valmiit mutta niistäkin luvassa kuvaa ja tarkempaa sepustusta vasta kun ovat tulevan omistajansa jalassa :)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Noroa ja pöllöä.

Pikainen yöllinen kuvapostaus keskeneräisistä töistä.


 Lähdin ensin tekemään itselle raitasukkaa 
mutta hups, siitä muodostuikin pöllösukka tyttärelleni! 
Vähän mutrulla on pöllö mutta jospa se siitä 
kun saa sukan lopuksi viimeisteltyä.
Jalkaterään suunnittelen tuota turkoosia raitaa lisää.


Pääsin viikonloppuna shoppailemaan käsityökauppaan
ja sieltä tarttui mukaani Noron Kureyon Sock Yarnia.
Tällä langalla sukan neulominen on suorastaan jännittävää.
Langan paksuus ja sävy vaihtelee kokoajan
eikä neulomista malta lopettaa, 
kun haluaa nähdä mitä on luvassa!
Hirmu ohkaistahan tämä on mutta nättiä, niin nättiä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Paketin aukaisua..

Voi tätä fiilistä.
Avasin ekan paketin.


 Sieltä tuli Dropsin Alpaca-lankaa petroolina ja oliivinvihreänä.
..minusta tuntuu että taidan ihan kohta avata loputkin..

Niin ja se syy miksi sain avata paketin on tässä:


Raidalliset palmikkosukat! 
Ne lähtee eteenpäin uuteen kotiin ja uusi omistaja saa 
räpsäistä niistä kuvan jalassaan,
niin kerron niistä sitten hieman enemmän.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Itsehillintä hoi.


Tilasin Silmu&Solmusta vähän uusia, kivoja lankoja.
Pakettia avatessa sieltä paljastuikin tämmöinen 
suloinen kasa pienempiä paketteja!

Päätin, että saan avata yhden lankapaketin kääreistään 
kun saan jonkun keskeneräisen työn valmiiksi.
Kummasti motivoi kun tiedän miten herkullisia lankoja 
tuolta on paljastumassa!

Ihan hirveen monta kertaa oon meinannut luovuttaa
ja hyökätä repimään paketteja auki, 
mutta tähän mennessä itsehillintä on pitänyt pintansa.

Tällä hetkellä neulon palmikkosukkaparia tuttavalle. 
Yksi sukka valmis, toinen puolessa välissä.
Sitten saan tännekin vihdoin esitellä jotain valmista.

Pian saan avata, tää on ihan kuin jouluaattoa odottaisi! 
Hihii.